Siirry suoraan sisältöön

Winx klubi hahmot tutuiksi

Winx klubi hahmot ovat suosittuja.

Katsotaanko teillä teini-ikäisistä keijuista kertovaa Winx klubi -sarjaa? Winx-klubi on alkujaan italialainen animaatiosarja, joka ilmestyi sarjakuvana ja televisiosarjana. Myöhemmin siitä on tehty myös useampi 3D-elokuva sekä teatteriesityksiä. Sen päähenkilöinä ovat nuoret keijutytöt, jotka käyvät taistoa noitien pahoja voimia vastaan. Lisää oppia keijutytöt saavat keijukoulu Alfeassa, jota he käyvät. Winx klubi hahmot vierailevat eri tuotantokausilla eri ulottuvuuksissa ja fiktiivisissä maailmoissa.

Tärkeimmät Winx klubi hahmot

Wink klubiiin kuuluu kuusi jäsentä eli Winxit, keijutytöt, joista jokaisella on oma tietty voimansa. Bloom hallitsee tulta, sillä hän on lohikäärmeen liekin keiju. Stella puolestaan on auringon ja kuun keiju. Flora on luonnon ja kukkien keiju, kun taas Musan voima on musiikki. Tecna on teknologian keiju, kun taas Layla hallitsee nesteet ja aallot.

Keijutyttöjen arkkivihollisina ovat puolestaan Trixiet eli kolmihenkinen noitajoukko, joka haluaa esimerkiksi riistää keijutytöiltä voimat tai muuten tuhota heidät. Lisäksi sarjassa seikkailee joukko muita vihollisia, pikkukeijuja kuten Pixiet, velhoja, sotureita, spesialisteja sekä perheenjäseniä ja poikaystäviä. Lastenohjelmat tulevat yleensä tutuiksi kun niitä katsoo useamman tuotantokauden, joten kaikkiin hahmoihin ja monimutkaisiin maailmoihin tutustuminen voi ottaa aikansa.

Voimat kehittyvät sarjan myötä

Erityisesti sarjassa yksi tärkeä seikka on keijutyttöjen ja heidän voimiensa kehittyminen. Ensimmäisellä tuotantokaudella heillä on vain niin sanotut tavalliset voimansa, mutta jokainen tuotantokausi tuo tullessaan uusia voimia, jotka keijut saavat käyttöönsä suorittamalla jonkin tehtävän. Esimerkiksi neljännellä tuotantokaudella Winxit saavat voiman nimeltä Believix, jonka saamiseksi keijujen täytyy saada joku Maan ihmisistä uskomaan keijuihin. Helpolla uudet voimat eivät siis yleensä tule.

Avainsanat: