Siirry suoraan sisältöön

Lasten musiikki

lasten musiikki

Lasten musiikki on tärkeässä roolissa jokaisen lapsen varhaiskehityksessä ja varttumisessa. Lasten musiikin puute lapsen elämästä on sama asia kuin lasten ohjelmien, satuja, leikkien ja muun tärkeän lastenkulttuurin puuttuminen. Erityisesti lasten unimusiikki ja kehtolaulut ovat kallisarvoisia resursseja vauvaikäisten lasten vanhemmille, sillä se usein auttaa vauvaa rentoutumaan ja nukahtamaan helpommin. Musiikista voi muodostua merkittävä lähentymisen väline varsinkin, jos lapsi ja vanhempi kuuntelevat sitä yhdessä.

Lasten musiikki ei itsessään ole erillinen musiikkityylinsä, vaan se on ennemminkin yläkategoria. Lastenlauluja voi olla sovitettuna esimerkiksi iskelmään, poppiin, rokkiin tai vaikkapa kuoromusiikkiin. Tärkeintä on, että musiikki on suunniteltu lapsille ja sen sisältö viihdyttää ja innostaa heitä.

Lapset tarvitsevat lastenlauluja

Lastenlauluja on nykyään paljon suoratoistopalveluissa. Ne löytyvät netistä yhtä helposti kuin nettipelit. Vanhemmilla on päätösvalta mitä lapset saavat kuluttaa, oli se sitten videopelejä tai piirrettyjä. Onkin vanhempien velvollisuus tutustuttaa lapsi vaihtoehtoihin, sillä lapsi voi tietää pitävänsä jostakin vasta sen jälkeen, kun se on esitelty hänelle.

Lasten musiikki on keskeinen osa lastenkulttuuria. Lapsiperheissä kulutetaan usein paljon lastenohjelmia ja -elokuvia sekä videopelejä varsinkin mobiili ja tablettilaitteilla. Miksi lasten musiikin kulutuksen tarve olisi yhtään sen vähäisempi? Myös monissa lastenpeleissä käytetään lastenmusiikkia. Musiikki onkin usein keskeinen osa lapsen peli- tai elokuva kokemusta, joten sitä kulutetaan välillä myös huomaamatta.

Lapsilla on oikeus omaan musiikkiinsa

Viime aikoina lasten musiikki on jäänyt taka-alalle verrattuna muihin lapsille suunnattuun viihteeseen ja voi olla, että moni nykylapsi ei ole kuunnellut lainkaan lastenlauluja. Ongelma on medioiden välinen kilpailu lasten huomiosta.

  • Lapset tarvitsevat monipuolista lastenkulttuuria kehityksen tueksi
  • Lasten musiikin tekijät tulee nostaa voimakkaammin esille
  • Vastuu musiikin tarjoamisesta on vanhemmilla

Musiikilla voi olla positiivisia vaikutuksia lapsen kehitykseen

Lasten unimusiikki rentouttaa ja laskee stressiä, millä on suoria vaikutuksia lapsen unenlaatuun. Laadukkaat yöunet tukevat lapsen oppimista ja kognitiivisten kykyjen kehitystä. Unimusiikin kuuntelusta voi tehdä, joka iltaisen tavan ja yhteisen hetken. Tällainen yhteinen tuokio, jossa vanhempi rauhoittuu kiireiltään ja on läsnä, vahvistaa lapsen ja vanhemman välistä tunnesidettä. Ella ja Aleksi on yksi hyvä esimerkki siitä, mitä lapsen kanssa voi kuunnella.

Myös lasten unimusiikki on helposti saatavilla verkon suoratoistopalveluista, joten kannustamme kokeilemaan sen kuuntelua lapsesi kanssa. Musiikin on tutkitusti havaittu vaikuttavan lapsen kielenkehitykseen, kuten sanojen erotteluun, äänteiden käsittelyyn ja lukutaitoon. Vireystilan ja mielialan kohoamisen sekä muiden musiikin positiivisten vaikutusten kannalta tärkeintä on, että musiikki on kuulijalleen mieluista. Nyt siis lasten musiikki vain soimaan joka kodissa!