Iltasadut ovat jokaisen lapsen odottama hetki. Se kertoo siitä, että päivän leikit on leikitty ja hiljalleen tulisi rauhoittua unille. Satujen lukeminen on vanhemman ja lapsen yhteistä aikaa, mikä on tärkeää hyvän vanhemmuussuhteen kehityksen kannalta.
Iltasatuja monesta eri kanavasta
Perinteisin tapa lukea iltasatu on kirjasta siten, että lapsi on vanhemman kanssa esimerkiksi sylikkäin. Monet luottavat fyysiseen kirjaan, joka otetaan omasta kirjahyllystä. Nykyään on helppo lukea satu myös monista muista lähteistä. Satuja on paljon esimerkiksi äänikirjoina, jolloin lapsi voi nukahtaa kirjan kuuntelemisen aikana.
Sadut ovat tärkeä osa lapsen kehitystä monella tapaa. Iltasatujen lukeminen tiivistää vanhemman ja lapsen suhdetta, kehittää lapsen kielellisiä kykyjä sekä tunneilmaisua. Tekniikan kehittyessä satuja voi kertoa monella eri tavalla.